keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Ylispangar - Väliaikainen undead maid

Jeee, ihan kunnon postausta pitkästä aikaa!
Nää kuvat on jo aika vanhoja, ja löysin tuolta näiden jälkeenkin vielä kuvia (nekin niin vanhoja etten edes muista millon oon pelannu) :o
En malta odottaa joululomaa, sitten riittää viimein aikaa pelata x)
//Hienoa muuten tää postauksen kirjoittaminen kun bloggerkin suostuu yhteistyöhön, not (y)

JAHEI rakkaat lukijani, teitä on siellä jo 20! :o En olis uskonut höpinöideni jaksavan kiinnostaa noin montaa, tässähän voisi perustaa kohta jonkun kultin x) No ei, älkää peljätkö. Mutta onnellinen olen, paljon kiitoksia ihanat♥

 Toniki päätti sitten täyttää vuosia.



 Ja tän perheen lapsilla tuntuu olevan pakkomielle kasvaa aina saman kylpyammeen eessä ._.

 Ihan sulonen siitä tuli, mutta jotenkin persoonaton. Ei sillä, että perheen muut lapset kamalasti sen persoonallisempia olis :c Pitäis varmaan tehä silleki jotain. Ja tollanen letti koska kyllästyin ja tein siitä tuollasen vähän nörttimäisen, jotenkin tylsänoloinen sim muutenkin :D

 Sen piirteetkin on sinänsä aika perussettiä. Oon tainnu sanoa aiemminkin mutta tykkään arpoa piirteet niin tulee erilaisia ja sellasiaki mitä en ite välttämättä pistäis (tai pitäis tulla, jostain syystä nää on siitä huolimatta kaikki ollu aika perus :D). Tota sottapyttyä on kyllä nyt tullut varmaan puolelle tästä perheestä...

 Topias teki jälkitarkastuksen soitolla...

 KISSALLE. Really. Kissalle... ._. Se tunne :D:D "Tilani on parantunut oikein mukavasti." No sepä mukavaa, mutta milloin se on ryhtynyt eläinlääkäriksi kertomatta mulle :D

 Let it snow ja silleesti niin.

 En jaksanu edes muokata Tonin huonetta, se lähtee tänään kuitenkin sisäoppilaitokseen.

 Toni: Mutta... mun piti käydä hautausmaalla tänään?!

 Huugo, meidän pappa


 En ole käyttänyt orjatyövoimaa pihan haravointiin, en en...
Spottaatteko Topiaksen :D

 No hieno homma. Kaikki haluaa pyytää noita treffeille mutta ainoastaan yön pimeässä ._.

 Mutta Topiashan sitten kuitenkin sai luvan lähteä x)

 Tosin vaatteiden vaihtamisessa meni niin kauan että aamu ehti jo valjeta :D

 Se epäilyttävä tunne kun sulle tehään oharit johonki random rikollisuuden pesälle :D Set-up?

 Topias: Kyllä google tietää, mitä tehdä!

 Tai sitten soitat tyttöystävälles, todellako?!
Topias: Hei muru! Olin menossa treffeille mutta nyt täällä ei oo ketään ja... Ai miten niin ollaanko vielä yhdessä? Ei kun mua säälitti kun se ei saanut ketään ja tulin sen takia, ihan itsetunnon kohottajaksi! Totta kai mä olisin kertonut että mulla on tyttöystävä jos se olis yrittänyt jotain, siis...
...Rakas?
 Eihän tässä menny kun muutama tunti ennen kuin päätit ilmottaa :D Ja toiveissa on hyvä elää, mutta te mitään enää tapaile...

 Tuomas: Mee nyt menemään, että pääsen jatkamaan rosvojahtia!! Ei kun... tylsä keinuhevonen, ei kiinnosta, mene nyt vaan!

 Buginen Tuuli, paras Tuuli.
En tajunnut että kone käyttää automaattisesti vähemmän tehoja jos johto ei oo seinässä (you know, kannettava) ja sitten ihmettelin että miksi pyörii niin hitaasti mutta palautu se sitten normaaliksi heti kun johdon pistin kiinni :D

 Goodbye Toni!
Toni: Tota, voisko ton kattoikkunan sulkea? Hei..?

 Oispa lehtien kerääminen yhtä helppoa oikeastikin, viis tuollasta xxl-kokosta kasaa menee pikku taikamuovipussiin x)

 Tuomas! Heti takasin sieltä ja pistät takin päälle!

 ...Kylpyamme+ikkuna.

 Wuuut :D Huugo ei oikein jaksanu tykätä Tuomaksen vieraasta x)

 Mutta kertokaa joku, miksi ihmeessä Huugo, as uros, "pissii" noin ._. Confusing.

 Ja tää likka hyppii samalla lailla kun jos olis tulessa :D Viaton Huugo :3

 Huugo: You are very welcome. I know you like the smell of my pee in your clothes, everybody does!

 Ei se nyt noin pelottava ole :D

 Mutta tää tyty todella pelkää meidän turrea, ja se nimenomainen turre taas ei halua vahingossakaan jättää sitä rauhaan x) +Tuomasta ei kiinnosta kaverinsa tukala tilanne :DD

 Bonehilda! Saa nähdä kuinka kauan kestää täällä... :D

 Tuomas: Get your bone-butt over here and clean my mess!

 Ja sieltä se astui x)

 Tuulillakin on niin paljon puuhaa että en tiedä millä se mukaa ehtii harjoittaa kaikkea, mitä haluaisin sen osaavan :D Onneksi taidot ei sentään katoa, vaikka niitä ei käyttäisikään.

 -- mutta miksi luuranko haz boobs? Vai onko nuo epämuodostuneet kylkiluut :D

 Tyttö ei millään suostu lähtemään täältä...

 Yritin muuten ostaa tohon uutta lattiaa, mutta ei se auttanu :D Joten the Bonehilda pääsi siivoomaan :D

 Bonehilda: Yarr... Me cleaning their floors... What have I done to deserve it?
You have applied for the job of a living dead house keeper, Bonehilda. That's what you've done...

 Viimein pääsin tostakin :D Ehdin jo tottua siihen, näyttää oudolta :D

 Ja mitä kaikki mahdolliset Bonehildat ja lastenhoitajat sun muut tekee kun työt loppuu... Kaivelee jääkaapista valmisruoan toisensa perään ja latoo niitä työtasot täyteen -_- interesting life you have there.

 Eikö tuo tyttö oo oikeasti vieläkään lähteny? :D:D

 HERRA TONTTU :D::D:D:DD
Mistä tuo hattu edes lienee tullu :D:DDD Voi apua.

 Tuulia jänskättää...
Tuuli: En rikkonu hanaa WHEEE!

 Hidas tapa päästä ylimääräsestä massista eroon mutta lahjottiin portsaria :D

 Tuuli: Mitaaa mies sina vieda minu raha??

 Mihin se käsi menee ._. Ja Tuuli, et kyllä näytä noin tyytyväiseltä kun joku yrittää käydä käsiksi o_O

 "Miten arvasitkin, että pidän rahasta?" :DD

 It's party time~

 Ennemminkin masis time kun viettää koko illan yksin ryypiskelemässä :D

 Lisäsin tonne karaokelaitteen ja alakertaankin tanssilattian koska tylsyys.

 Let's dääääns.

 Mistähän sitä tällä kertaa huudetaan ._. Topias on tiukempi veli kuin mitä Katarina oli äitinä :D

 Valita simistä Tuuli, koska hän sottaa ::DDD Random.

 Tuuli: Mutta minä, siis... Enhän minä sottaa! :c

TOPIAS! Heti irti siskosi kasvoista senkin raivohullu!

Kuka se tässä käyttäytyy edesvastuttomasti >:c Saanko asettaa sut ittesi television katselukieltoon!

Ja jäähyn rikkominenko tähän sitten oli syynä...

Toni päästettiin takasin kotiin kun se niin paljon tahtoi.
Miten tää muokkaa nää kollaasit aina itsekseen, vaikka muita kuvia ei o.o

Mistä huomaa, että Toni on palannut kotiin...

Ja se idiootti päätti mennä lumipenkkaan shortseissa vaan pelatakseen koripalloa. Eikö siellä sisäoppilaitoksessa ollut talvea? ._.

Uusittiin nyt sit Tonin huonekin kun se kerran tuli.

Tuomas the astronautti :3


Tuomas: Maa kutsuu kuuta, kuu kutsuu maata... Eikun... Houston, we have a problem..?

Tuomas: Liikettä robottiniveliisi, avaruusheponi!

Toni viettää aikaansa lähinnä huoneessaan kaukoputken kanssa :D

No mitä ihmettä nyt taas ._.

Ja noiden välejä on niin vaikea edes paikkailla kun kaikki mitä toinen sanoo on jotenkin niiiin tylsää...

Tuuli: Huh? HUH? Don't you think I'm funny?

:DD:D:D:D Topias ei vaan välttämättä ite arvosta, varsinkin kun suhteenne on jo valmiiks vaikka kuinka paljon pakkasen puolella. Miksi ihmissuhteita on niin paljon helpompi tuhota kuin luoda ._.

Mutta tällä, yhdellä niistä harvoista toiminnoista jotka riitapukarit hyväksyivät, ryhdyttiin sitten kohentamaan suhdetta :D

Hitaasti mutta varmasti...

Sitten luovutin koska ne kuitenkin kohta kyllästyi toisiinsa, kun joutuivat toistelemaan paria samaa toimintoa uudelleen ja uudelleen, ja laitoin ne pelaamaan yhdessä. Ehkä sekin onnistuu jotenkin parantamaan niiden välejä - edes vähän?

"Mun kynsi tippu!!"

"Mihinköhän karvaan se oikein jäi kiinni..?"

"Kai mä hukkasin sen."

Tuomas: Uljas ratsuni, herra Seepranen, ratsastetaan yhdessä auringonlaskuun!
Tuoppi sai muuten viimein keinuhevosensa omaan huoneeseensa, kun ei kerran voi olla siitä erossa hetkeäkään :D

Millä tota koiraakin ehtii joka välissä pesemään...

Toni tutkii salaperäistä poikkeavuutta x) Harmi, että se on teini, niin ei voida saada pieniä alienvauveleita! :3
--- must have! Kenellehän sitä ottaisin elämäntehtäväksi :D

Mister aliendude: Lainaamme sinua vain hetkeksi...

Toni no likey

Aaaand there he goes.

En sano mitään. En mitään.
:D:D:D:D:D:D::D

Tuuli... Whaaat do you think you're doing?

Ja Topiaskin?! Aikuinen ihminen, ei se Bonehilda nyt niin pelottava ole...
...Eikö sulla sitäpaitsi ollut vohvelit uunissa?!

Sen siitä saa kun juoksentelee ympäri pihoja yhtä elävää luurankosiivoojaa karkuun... Kiitä onneas ettet tulipaloa sytyttänyt!

There goes our maid. Bonehilda kahden neuroottisen simin perheessä aiheuttaa enemmän tuhoo kun hyötyä :D

Ja yksi idiootti muka haluaisi sen heti takaisin vaikka itse oli se syy jonka vuoksi siitä ylipäätään hankkiuduttiin eroon :D

Oh look, we have guests! Topsukin innostui niin että käveli ovesta läpi :3

Kukas muu kuin Evion! Long time no see!

Toinen tulee lumisateessa ja pakkasessa ovelle shorteissa ja sisälle päästyään vaihtaa ulkoasun (y) Seems legit.

Tuuli ei kestä kuhertelun ääniä.
Tuuli: Why don't I have a boyfriend?!
Koska se ei halunnut mennä sun kanssa tanssiaisiin ja mä käskin sen lähteä jonnekin missä pippuri kasvaa ennen kuin nirhaisin sen? :):):):):):):):):):):):)

Toni: Miten kummassa minä päädyin tekemään kotitöitä..?

Ja nopeasti muuttui ääni kellossa.

Evion: Omgomgomg what if I accidentally broke the shower?

Evion: Ohhh.. Haluat minun syövän tuntemattoman lääkkeen joka on vasta testausvaiheessa ja joka luultavasti jumittuu niellessä kurkkuuni?

Evion: Can't see why not!
Evion: Oh, so that's why not...

Harvinaisen tyytyväinen :D:D::D

No hitsi.

Suloset :3 Ärsyttää tosin nuo ulkovaatteet, miksi lie se on vaihtanut pois ne mitkä ite sille tein :D Enkä jostain syystä edes voi muokata sen vaatteita masterilla o.o

Watch out, we've got a badass over here... Eikä se edes huomaa, että talon isäntä kyylää ikkunassa -_-

Toinen ei vieläkään tajua lopettaa :D:D Heitä sitä kananmunalla naamaan, sehän auttaa :DDD:D:D

Tonin ilme on vaan vähän random :D:D poika näyttää ihan mursulta x) Tai sitten oon väsyny. :o

....Busted.

Poliisi tuli hakemaan Tonia kotoa viedäkseen sen kotiin. (y)

Evion: Raivoa sinä rakas ihan rauhassa, minä kierrätän :):)

Niin sitä pitää... Topias on vähän liiankin innokas jakelemaan näitä rangaistuksia.

Ainakin Tuuli ja Toni sai yhteisen puheenaiheen kun voivat valittaa isoveikasta :D

Tuuli: Mä oon niin samaa mieltä! Sähän ootkin ihan kiva o.o Siis veljeksi...

Herra möksmöks :D:D:D

Niinpä niin.


Muutaman yrityksen jälkeen pystyttiinkin karkaamaan :D Mistä se riippuu, että voiko kotiarestissa oleva hiipiä ulos tontilta vai ei, kun joskus ei vaan tule sellasta vaihtoehtoa? Onko se jostain kellonajasta? :o
Toni rikkoi arestia vain päästäkseen luistelemaan....

Toni rikkoi arestia vaan päästäkseen luistelemaan.
Total badass--

Topias: Haluisiksä muuttaa meille? Niinkun, voisit siivota ja tollasta... En mä mitään suhteen syventämistä tai mitään, jos sä et halua... Mutta vähän niinkun siivoojaks, et olisi ihan niin pelottava kuin se edellinen?

Suostu se. Ja äkkiä ulkoasu vaihtoon.
Hyviä ulkovaatteita on muuten ihan tajuttoman vaikeeta löytää! Joudun suurinpiirtein aina käyttämään tota samaa :D

Tämä neiti otti myös valtuudet huutaa Topiaksen sisaruksille...

Se on jo arestissa, idiootti. Ei tuosta juur hyötyä ollut.

C'moon, lasten puumajaan?!

Oh god...

Topiaksen (ja nyt myös Evionin) huone piti siirtää alakertaan, koska Topiaksen sänky ei mahtunut mitenkään päin sen huoneeseen niin, että kummallekin puolelle olis päässyt :D

Kyllä. Hellaa kannattaa aina kokeilla kädellä, ja ennen kaikkea vielä koko kämmenellä... (y)

Toni..? En edes halua tietää mitä teit sen kanssa...

Kyllähän täällä välillä joku muukin siivoaa kuin Evion.
...Todella, todella harvoin.

Nätti se on :)

Evion: Tämä talo on täynnä sekopäitä!

Kuka muistaa hänet? Sehän on se dude, jonka loin Tuulille poikaystäväksi mutta siinä nyt kävi vähän niin näin :D Ehkä annan sen joskus tulevaisuudessa jollekin muulle... x)

Pyörä palvelee kesät talvet. Check.

Topias: Mun pitäis pitää täällä jotain ilmaisklinikkaa..? I'M SO DEAD!

Kyllä mä luulen että se haluais diagnoosin eikä katsella sun tanssiliikkeitä, niin übermahtavia kun ne onkin...

Topias: Joo... Kyllä se sydän vielä lyö!

Evion: Rakas, onko toi nyt ihan tarpeellista?
Topias: Look deeply in this... rolling thing... Sinua alkaa väsyttää...

Lumetkin alkaa jo sulamaan :3 Kuinkahan monta kertaa oon maininnu kuinka rakastan näitä vaihtelevia vuodenaikoja, esimerkiks joka talvi ei oo samanlainen vaan joskus saattaa olla vähän vähälumisempaakin jne :3

Sehän on Topiaksen knallipäinen stalkkeri teiniajoilta! Ja hattutyylistä se ei oo luopunu, vaikka ihmissudeksi ilmeisesti on muuttunu x)

Topiaksen työpanostus (y)

Miks Tuulilla on näin paljon vihollisia... Tuo tyttö näyttää ihan sen tyttäreltä :o

TUULI! Ei pikkuveljesi nähden!

En edes välitä tietää mitä se Toni taas on keksinyt... Vai onko läksyjen tekeminen koulun pihassakin jo rikos ._.
Poliisisetä: Sille on syy, miksi niitä sanotaan kotitehtäviksi, poikaseni!

Baby on da wayy~~

Topias: Ai teit läksyjä koululla?!

Eihän tää ole kun kolmas kerta pistää sama "nuori herra" arestiin...

Evion yrittää kouluttaa Huugosta kunnon hauvaa :D Turha toivo.

Evion: Sitten laitat tassut näin ja...

Nyt se on virallista :3 Tui


Rokotuksia...

Epätoivoinen laulaja taustalla x)

Hurtti Haukkavaara :D:D:D:D:D

Tää lumisade vaikeuttaa varmaan muutenki tota esiintymistä ihan tarpeeksi, mutta vielä ku koko yleisö on lähinnä keskittyny tuijottelemaan Topiaksen rokotuksia :DD
"Mutta mä oon täällä teitä varten :c Ja mun jalat on jo paleltunu!"

Topias on ainoa joka edes vaivautuu vilkasemaan esitystä, ja tästä taas nähdään kuinka se panostaa työhönsä :D "Oottakaa niin mä kuuntelen tän biisin..."

Topias: Yksi lumihiutale, kaksi, kolme, neljä, viisi -- Mihin mä jäin?! Yksi, kaksi...

Topias: Amppari, pamppari; MENE POOIIS!

Topias: Tai odota ensin hetki niin mä pistän sua...
Ampparirouva: Saanko määkin sitte pistää sua :c
Siitä ei puhuta...

Tästä tulee ihan mieleen omat ala-asteajat kun meitä yritettiin pakottaa olemaan yhden ihmisen ystäviä (joka ei itsekään halunnut olla missään tekemisissä meidän kanssa mutta ei kehannu sille opettajalle sanoa) ja sitten jouduttiin hyppimään ojiin piiloon että ne opettajat ei olis pakottanut kävelemään tän nimeltämainitsemattoman henkilön kanssa kotiin x) Voi niitä aikoja :DDDD

Tuuli: Mut mä haluun pannaria :c

Nyt ei oo välttämättä paras aika perustaa puutarhaa... ._.

Tiedät että sun pihassa on kaupungin ainoo koripalloteline kun naapurit ilmestyy yhtäkkiä keskellä talvea harjoittelemaan donkkausta :D (y)

Mehumestari: Taasko se alkaa..?

Mehumestari: jep... taas... *rolling mi eyes*

Mehumestari: Pretty sad, actually... En oo koskaan kuullut mitään noin järkyttävää.

Et kai sinäki? ._.
Randomdude: Tuuli! Odota, olet elämäni rakkaus!
Tuuli: Polje henkesi edestä...

Varastit veljes pyörän, tästä se ei kyllä tykkää!
Tuuli: Et oo kuule ostanu mulle omaakaan >:(
Koska Harrikka (y)

Tehtiin tylsälle mehumestarille nopee muodonmuutos. Ja toi rannan tiki-club on varmaan paras valinta tälleen keskellä talvee (y)

Tonilla ei riitä mielikuvitus.

Tää tyty on ollu täällä oikeasti koko päivän...
"Vielä minä saan sen korin!"

Evion kokoa XXXXL, my little cutie 


Eikä Topiaskaan ole unohtanut pulleaa rakastaan :3

Toni: *whistle like an innocent man and no-one will ever know it was you*
Topias: TONI! Tiedän, että olet tämän takana.
Toni: Oh, shoot...

Yhteinen viha Topiasta kohtaan on tosiaan tuonut nämä kaksi lähemmäs toisiaan :D

Evion... Kai sä tiedät, että se luuttuaminen ei auta, jos kukaan ei sulje hanaa..?

Yhä edelleen noiden epätoivoisia yrityksiä kohentaa suhdettaan :D

Topias... Ei hyvä.

Topiaksen ihmissuhdevinkki 103: Jos haluat sopia riidat, lyö ihmeessä toista tyynyllä kasvoihin ja naura päälle.

Se tepsii aina, eiku...

Tuuli the gorilla girl.

Tuuli: Sä saat sitten maksaa mun nenäleikkauksen!!
Topias: Maksaa?? Siis... rahalla?

Rakas, näytät apinalta

Tuuli: Oumaigaad oumaigaad, IHMINEN!!

Evion: *rändöm*

Evion: Toinen sekopää... *huokaus*

Evion: Onko mun naamassa jotain? Vai mitä te kaikki katotte?

Toni: Sun lapsivesi meni, idiootti! Sun kuuluu kiemurrella tuskissas!!
Evion: Hyvä on sitten... hngh

Meet our little twins: Erika & Karita!

11 kommenttia

  1. Jeeeaaah postinki!:3

    Tuo kissan puhekupla eiei tui:3 Mutta tosiaan, koskas sitä on eläinlääkäriksi ryhdytty ö___ö

    Ylispangareita kutsutaan treffeille vain yön pimeydessä, ovatko heidän kasvonsa liian kummallisia päivänvaloon? No eiei kauniita ja komeita ovat:3

    Oon itekin muuten aina miettinyt, että mihin kummaan tarkoitukseen kylpyammeessa on ikkuna o___O

    HEIHEIhei tuo portsari näyttää aivan Waynelta :O

    En olekaan tiennyt että simit voi haluta pois sisäoppilaitoksesta:D Hassu yksityiskohta!

    Miksi oi miksi kaikkien muiden simejä siepataan enenmmän kuin liikaa, ja mulla alienit hädin tuskin vierailee kaupungissa ;__;

    Bonehilda ja pelkurit simit </3 Tiedän tämän varsin hyvin...

    "Toni rikkoi arestiaan vain päästäkseen luistelemaan - total badass" eiei ihana::DD

    XDDDDDD Millaset sessiot Tonilla tuon lumiukon kanssa onkaan olleet ;;DD

    Toni Ylispangar-satelliitti:3 Mutta miten löydetään uusi satelliitti, kun eikös ne kaikki oo ihan ihmisen taivaalle lähettämiä:O TAI SITTEN SE ON UFOSATELLIITTI!!!

    Ja jeee vauvoja:3 ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, kiitos Coopa! 8)
      Älä mietin samaa, ei kestä nähdä päivänvalossa :D:D
      Hauskuus tässä on se että portsari ON Wayne :D:D:D:D Ja se lähettelee Topiakselle rakkauskirjeitä harva se päivä x)
      Mulla ei oo muuten alienit muistaakseni tulleet pitkään aikaan ennen kuin nyt, luultavasti tuli sen takia että Toni+kaukoputki=erottamattomat. :D

      -banssu

      Poista
  2. Uuh jeah! :D

    Onko sulla joku korvaava iho käytössä? Vai miten sun simit on niin smoothin näkösiä? :D

    Radolassa tais muute olla et noi luonteenpiirteet voi periytyä simeille kans jos käyttää tuota arpomisjuttua.

    En tiennykkää et simsissä voi olla myös eläinlääkäri XD Hey miksei semmosta tullu lemmikki-lisärissä :o Höh, kyl mun pitäs olla päättämässä tämmösistä asioista! xD

    "En ole käyttänyt orjatyövoimaa pihan haravointiin, en en..." XDDDDDDDDDDDDDDD

    Hienoa! Ei-kiinnostavat lapset ---------------> sisäoppilaitokseen xD

    Huugo pissas ton tytön päälle XDDD ei hemmetti :DD:D:D:D

    Luurankoboobsit :DDDDDDDDddd

    Tuo hattu taitaa olla supernaturalista :DDDD

    Tuulin asu kun se menee baariin on UBEEE!!! Söpö tytykkä ♥

    KOSKA HÄN SOTTAA XDDD ei hemmetti D:D: En tienny tommosestakana jutusta :DD

    Ai onko tommonen televion katselukieltoki :o en tiiä mitään taas vaihteeksi xD

    Toni is home! :D

    HERRA SEEPRANEN XD

    Woffelit palo :( Ja hilda sai potkut xD

    "Raivoa sinä rakas ihan rauhassa, minä kierrätän :):)" simslogiikkaa parhaimmillaan :DDDDd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja julkaisin tän liian aikasin o.O :DD

      Ton Hiivi ulos -toiveen kuva on vaan niin loistava xD

      Nätti Evion joka on talouden siivoja :D Vähän ku Nanja Devlineillä XD tosin Nanjalla on ne henkivoimat apuna x)

      ISO nainen huutaa Tuulille xD ... mutta Tuuli handlasi tilanteen xD

      Hö, Topiashan on oikee diktaattori ku jakelee vaan noita rangaistuksiaan :DDDD VALLANKUMOUS!

      Oujee vauvoja Ylispangareille x) Mistä muuten repasit ton sukunimen? :DDD

      "Amppari, pamppari; MENE POOIIS!" XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDddddd

      Vähän sievä mehumestari O_O

      Ai sä sit muoksit sen xD

      Taidan laittaa korvan taakse ton Topiaksen ihmissuhdevinkin. :D enkä meinannu kirjottaa ihmissusivinkin......

      Jeij kaksoseeeet ♥♥ JA VAUVOJA jeeee :DDDD Ja on muuten ihanat nimet neitokaisilla, nyt jään ootteleen seuraavaa osaa koska UUSI SUKUPOLVI ♥ :D

      Poista
    2. No mitähän ihmettä, luulin että vastasin tähän jo kertaalleen :DD Mihinkähän sitten onnistuin heittämään sen jos ei kerran tänne tullu, toivottavasti en mihinkään :D:D

      Anyways, mulla on käytössä tää korvaava iho>
      http://www.modthesims.info/download.php?t=475132

      Sillon kun tein Ronjaa, mun isä oli paikalla ja kysyin siltä minkä sukunimen antaisin. Ensimmäinen ehdotus oli just joku Virtanen koska mielikuvitus :D:D Pyysin vähän jotain erikoisempaa niin seuraava aste oli sen mielestä Ylispangar, ja se sai kelvata x) Oli kuullemma joku armeijatuttu tms sen niminen ollu :D
      Hieno tarina eksje (y)
      Tykkään siitä nimestä muuten mutta en ikinä oo varma miten se taipuu :D

      Ei se ollu se sama mehumestari jonka muoksin, kun tuolla toisessa baarissa :D En tajunnu siitä ottaa ennen -kuvaa ollenkaan.

      Ja minä tietysti myös LUIN "ihmissusivinkin" ennenkun ehdin edes lukee seuraavan lauseen :D:D:D

      -banssu

      Poista
    3. Se katosi blogiavaruuteen xD

      Okei, kiitti. Ehkä joskus testaisin jotakin muuta ihoa x)

      Awwwww XD Ihana isä sulla ♥ :DDDD

      Aaa se oli eri xD

      XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

      Poista
  3. Yay, sain vihdoin aikaseks sen verran kaivettua jostain intoa, et tulin lukemaan siun blogin viimeaikaset postaukset! Kaikilla ollu vähän hiljasta, itellä myös blogien lukemisen suhteen. Peliä en oo avannu kuukauteen... mutta, asiaan! ->

    Näköjään siun simit piipahtaa aika usein kasvomaalausteltassa :::D

    HAHAHAHAHA Topiaksella on jotain salasia haaveita! :DDDD Vitsi, miksköhän pelissä muuten ei ole eläinlääkäriä..? Ja ensin luulin et ton kissan nimi on "Tilani" koska luin eka siun kommentin.

    Lehtienkeruusta: ois kyl mielenkiintonen näky jos simit heittäs olalle sellasen lehtikasan kokosen muovisäkin :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    EI LUOJA, sillä tosiaan ON tissit vaikkei sillä oo ees mitään missä ne ois! Ehkä sille on ommeltu silikonit paitaan? :D:D:D:D:D:D:D:D

    Ton kuvien automaattimuokkauksen saa pois päältä Google+-asetuksista. Miun blogissa on siihen ohjeet jossain päin tätä syksyä, "Bloggerin kuvabugista". Sori ku en jaksa nyt alkaa ettimään, normaalisti jaksasin mut lumet ku suli ni se vei miun kiinnostuksen _mihinkään mennessään :D Tammikuu ja auringonpaisteet toiv. tois sen takas.

    Hahaha, hulvatonta lukee tätä ku jatkuvasti joku on arestissa tai kärähtää jostain :DDDD
    Mut luulisin et ulos hiippailu onnistuu joskus iltasella vasta. Voihan se olla kans et muitten pitää nukkua tai olla tarpeeks kaukana karkaavasta teinistä. Muutoin ei hajuakaan, miun simit on usein niin kilttejä et ne harvoin on arestissa tai sit pistän vanhemmat antamaan anteeks :D

    Ha, join (maitoa...) just samalla ku luin vikan kuvan tekstin ja luin sen takia Karitan "Kanta" :DDD Haha, Erika ja Kanta! Nojoo, mahtaa tulla taas häslinkiä taloon (ja ehkä arestit vähenis jopa..?) joten jatkanpas siis eteenpäin ni saan tietää mitä tapahtuu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tohon ku sanoit Depsulle et vastasit mut sit se hävis, ni tsekkaapa roskapostikansio. Ite joskus kirjotin pitkän vastauksen omassa blogissani ja se katos, ja myöhemmin löysin sen roskapostikansiosta! Se on siis siinä kommentti-valikon alla :D

      Poista
    2. Haha oot ottanu itteäs niskasta kiinni :'D
      Tilani XDDD
      Aws :D "Join (maitoa...)" x) miksi repesin, söpöä :DD :3

      -banssu

      Poista
  4. Tästä se sillon alkoi :) Karita ja erika on kyllä niin legendaarisia!

    VastaaPoista